Kaipaatko hiuksiisi ilmavankevyttä tuuheutta?

2 kommenttia
Omaan perinteisen Suomalaisen hiuksen eli hiusta on paljon, mutta yksittäinen hius on ohutta ja liukasta ja ilman mitään hiusten laittoa hiukseni roikkuvat päätä pitkin, tuttua eikö vain?
Ohut hius on välillä tosi haastava. Etenkin pipokaudella tukka on aina lättänä ja sitä pipokauttahan meillä riittää monen monta kuukautta. 
Leikkasin lyhyen polkan tässä jo yli vuosi sitten ( piti oikein muistella milloin tämä oli), ja sen myötä meni hiustenlaitto uusiksi, koska hätäponnarit yms olivat mennyttä aikaa.
 Lyhyempi tukkani on ihana ja olen viihtynyt siinä todella hyvin. Laittoa se vaatii ihan erilailla, kuin pitkä tukka, joka oli helppo vetäistä kuivashampoon kera ponnarille. Loppujen lopuksi aikaa tähän polkan laittoon ei hirveästi mene, kunhan on käytössä oikeanlaiset tuotteet. Toki joudun föönaamaan hiukseni pesun jälkeen kuivaksi, mutta siihen menee korkeintaan 5min. 
Vuosien saatossa on tullut kokeiltua yhtä jos toista hiuksiin laitettavaa rakennetta antavaa tuotetta. Toiset toimivat paremmin, kuin toiset ja nyt haluankin esitelle teille nämä kaksi super tuuheuttajaa, joihin olen todella tykästynyt.

Living Proof oli vielä hetki sitten minulle täysin vieras sarja, mutta sitten se bongahti silmiini jossakin ja kiinnostuin sarjasta heti. Sarjalla on 20 patenttia ja kasapäin palkintoja, joten hei pakkohan nämä oli itsekin hankkia testiin. Kylppärin hyllyt notkuvat kosmetiikasta, niinkuin varmaan aika monella teistä ;) , joten olimpa kerrankin fiksu ja tilasin matkakoot täysikokoisten tuotteiden sijaan. Tuotteet ovat pakattu 95ml ja 98ml pulloihin, joten näistä testaa monta kertaa.



Tilasin itselleni kaksi tuotetta Full dry volume blast:n ja Perfect hair Day body builder:in lykosta. Tuotteet saapuivat alta viikossa. 


Body builder on suihke, jonka vahvuutta voi itse säätää käännettävällä suuttimella. Oikealla käännettäessä LESS BODY (-) ja vasemmalle käännettäessä MORE BODY (+). Voit siis itse vaikuttaa, kuinka paljon haluat pitoa hiuksiisi.



Olen tottunut käyttämään vastaavia tuotteita pyyhekuivaan tukkaan föönauksen alle. Mutta poikkeuksellisesti tämä tuote suihkutetaankin kuivaan ja muotoiltuun hiukseen osio kerrallaan noin 15cm-25cm päästä. En ole kertaakaan onnistunut suihkuttumaan itselleni "muotoilutuoteöveröitä", vaan hiukset jäävät tämän jäljiltä ilmavan tuntuiseksi ja ihanan pehmeiksi. Ja hiuksista ei todellakaan jää uupumaan rakennetta. 


Tästä Full dry volume blast rakennesuihkeesta tuli kertaheitolla suosikkini. Aivan loistava! En ole ikinä siis ikinä kokeillut mitään tämän kaltaista tuotetta. 
Tämäkin suihkutetaan edellisen tavoin kuivaan hiukseen osio kerrallaan juuresta latvaan. Tässä tuotteessa on patentoitu ainesosa ETAS = Expandable, Textured Aero-Spheres, joka on suurempi ja kevyempi, kuin mikään markkinoilla oleva vastaava ainesosa. Tuloksena mieletöntä voluumia hiuksiin latistamatta ja kovettamatta niitä. 


Full dry volume blast pullo ravistetaan jokaisen suihkautuksen välillä, koska ainesosa ETAS on niin kevyttä, että se kelluu pullossa. Tämä on tärkeä muistaa, jotta tuote toimisi halutulla tavalla. Kun olen suihkuttanut tuotetta hiuksiini, haron vielä sormilla hiukset läpi, varmistaen että tuotetta on jokapuolella. Ja valmista tuli. Tämän aion ehdottomasti tilata täysikokoisena, kun matkakoon pullo loppuu. Ihan super hyvä! Lopputulos tässä on aika vastaava, kuin body builderissa. Toki body builderin more bodylla (+) saa vieläkin enemmän rakennetta hiuksiin, jos sitä kaipaa.


Onko sulle Living proof sarjana tuttu ja, jos on niin vinkkaappa sun suosikki tuotteet?

Ihanaa viikonloppua pikku räntäsateesta huolimatta :)

❤ Noora

2 kommenttia

  1. Olen muutaman kerran nähnyt tämän vilaukselta, mutta en ole tutustunut tarkemmin! Aina on hiukset päätä myöten, joten tämä vois olla hyvä ratkaisu :) ihanat kuvat ja upeat hiukset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Mä oon jo pitkään katsellut tämän sarjan tuotteita mielenkiinnolla, mutta oon yrittän käyttää noita vanhoja tuotteita pois, kun alkaa tosiaan hyllytila loppumaan kylppäristä ja joka puolelta ;) Sitten huomasin Lykolla tarjouksen ja pistin nuo 2 tilaukseen. Toi volume blast on niiiin hyvä...ei voi tarpeeksi edes kehua :D Sitä suihkutellessa tulee aluksi fiilis, että tapahtuuko tässä edes mitään, kun se suihke on niin ilmavan kevyttä. Suosittelen :)

      Poista